Kentällä kuultua:
”Coda-tulkeilla on varmasti enemmän lista-asiakkaita ja töitä kuin meillä tavallisilla tulkeilla.”
” Sä kun oot coda, niin sulle varmaan sopii hoitaa spiikkaukset.”
”Varmaan kaikki kuurot tuntevat codatulkit, nehän viittookin niin hyvin.”
” Voi ihanaa, kun sä tulit, nyt mun ei tarvitse miettiä miten viittoa, kun sä ymmärrät mua. Sun tulkkausta on niin helppo seurata. Saan vaan olla ja katsoa.”
Niinpä niin. Helppoa ja helppoa. Miten sen ottaa. Tässä blogissa pohdin mitä on olla coda ja tulkki. Totta on, että koska itselläni viittomakieli on toinen kieleni, on viittominen helppoa eikä viittomia tarvitse miettiä paljoakaan. Ymmärrän ehkä helpommin asiakkaittemme viittomista ja siksi spiikkaaminenkin on helpompaa.
Kun ihmiset saavat tietää ammattini, monet kommentoivat, että tottakai sinusta tuli tulkki, kun olet viittonutkin koko ikäsi. Ajatus siitä, että kaikista codista tulisi luontevasti viittomakielen tulkkeja on mielestäni hassu. Ei tulkiksi synnytä, tulkiksi opiskellaan. Se, että kotona viitotaan ei tarkoita, että osaisi tulkata.
Muistan elävästi Turun Kristillisen Opiston pääsykokeet vuonna 1992. Alkuhaastattelussa oli paikalla monta tulkkikouluttajaa niin Kuopiosta kuin Turusta ja minua jännitti. Kun he näkivät nimeni, minulta kysyttiin ensimmäiseksi mitä isälleni kuuluu ja sitten vasta alettiin kysymään muita kysymyksiä. Alun jännitykseni muuttui välittömästi kiukuksi koska olin hakemassa itsenäni opiskelemaan, en liitämään sisään isäni nimellä. Näinhän moni luuli, että helppohan minulla oli päästä sisään, kun isäni oli niin tunnettu kuurojen yhteisössä tuohon aikaan. Vastasin tuollaisiin kommentteihin aina, että minä olin pääsykokeissa, ei isäni. Tämä kokemus ehkä valottaa miltä tuntuu olla codana tulkkikentällä. Ei ole aina mukavaa kuulla asiakkailta kysymyksiä mitä vanhemmillesi kuuluu ja kerrothan heille terveisiä, kun näet heidät. Uskon, etten ole ainut codatulkki, jolla on vastaavanlaisia kokemuksia. Koomista tässä terveisten välittämisessä on kuitenkin se, että asiakkaat kyllä tietävät tulkkien vaitiolovelvollisuuden eikä terveisten vieminen kuulu siihen.
Totta oli, että itselläni oli suhteellisen helpot oltavat koulussa, ainakin viittomakielen tunneilla. Kun osa harjoitteli viittomia viittomakielen kokeeseen, minä vaan silmäilin viittomat läpi. Heti tässä pitää kuitenkin tunnustaa, että jotain sitä piti minunkin harjoitella, esimerkiksi hengellisiä viittomia. Tulkkikoulutus v. 1992–95 sisälsi muutenkin paljon uusia asioita, joita piti sisäistää ja sitä tulkin tärkeintä taitoa, tulkkaamista piti minunkin opiskella siinä missä muidenkin.
Tulkkina ammattitulkki vai perheenjäsen?
Tiesitkö, että kuurojen oikeus tulkkipalveluiden käyttöön mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1979 invalidihuoltolaissa ja ensimmäinen tulkkikurssi järjestettiin vuonna 1962. Koska koulutettuja tulkkeja ei ole aina ollut, on meitä nyt keski-ikäisiä ja vanhempia codia pyydetty aikanaan usein tulkeiksi, halusimmepa tai emme. Itse olen ollut lapsena tulkkina mm. lääkärissä, autokaupoilla, pankkineuvotteluissa ja lukemattomat kerrat puhelintulkkina. Lukioikäisenä minulle tuli mitta täyteen. Isäni pyysi minua todella usein kiirehtimään koulusta kotiin, kun piti soittaa sinne ja tänne. Koska en tätä aina jaksanut, jäin usein kaupungille ja tulin kotiin vasta virka-ajan jälkeen. Silloin isäni oli harmistunut ja sanoi asian hoitamisen nyt siirtyvän, kun en tullut ajoissa kotiin. Minä vaan totesin, etten voinut sille mitään, että koulu loppui niin myöhään. Kerroin vasta aikuisena valehdelleeni hänelle päin naamaa pitkän aikaa sillä olin niin kyllästynyt tulkkaamaan. Hän oli tästä tunnustuksestani jokseenkin hämillään. Mahtoikohan hän koskaan ymmärtää miksi tein niin…
Niin, ymmärtävätkö kuurot vanhemmat miltä lapsesta/nuoresta/aikuisesta codasta tuntuu olla tulkkina vanhempiensa asioissa? Olla tulkkaamassa intiimiä tutkimusta tai pankin lainaneuvottelussa ja kuulla samalla miten huono taloudellinen tilanne omilla vanhemmilla on. Ennen tulkkipalvelua ja vielä tulkkipalvelun aikanakin meitä kuulevia lapsia on pyydetty tulkkaamaan ja tullaan varmaan aina pyytämään. Tulkkia kun ei aina saa, vaikka kuinka tilaisi ajoissa. Olen niin monta kertaa kuullut tämän lauseen: ”tää on ihan pikku juttu, käydään vaan pikaisesti tuossa liikkeessä. Ei siihen tarvitse tulkkia ottaa”.
Maailma on muuttunut – onneksi niin
Nyt toukokuussa tulee täyteen 30 vuotta tulkin töitä ja ilokseni voin todeta maailman muuttuneen tulkkauspuolella parempaan suuntaan. Tulkkipalvelua on ollut saatavilla pitkään, asiakkaat tietävät miten sitä käytetään ja mitä tulkki tekee. Tietoisuus asiakkaan oikeuksista omaan kieleen on lisääntynyt, osataan vaatia hyvää tulkkausta. Tulkkikoulutus on kehittynyt ja kentällä on paljon hyviä tulkkeja. Tulkkeja näkyy arjessa yhä enemmän eri yhteyksissä. Maailma muuttuu ja siksi tarvitaan koulutettuja kielen ammattilaisia, jotka tietävät mitä tekevät. Eihän taloakaan voi rakentaa ilman tietoa, miten perustukset tehdään. Tiedän myös, että tämän päivän viittomakieliset vanhemmat ovat hyvin perillä siitä kenet he haluavat olevan tilanteessa tulkkina. Itse toivon ettei se olisi koskaan oma lapsi. Onneksi tekniikka on luonut mahdollisuuksia etäpalveluihin, jos ei saada fyysisesti tulkkia paikalle, vaikka eihän se aitoa kohtaamista korvaakaan.
Palaan vielä tekstini alun sitaatteihin.
”Coda-tulkeilla on varmasti enemmän lista-asiakkaita ja töitä kuin meillä tavallisilla tulkeilla.” Codana voisin kommentoida tähän, että vaikka osaisi kuinka hyvin viittoa, ei töitä ole välttämättä sen enempää kuin muillakaan. Töiden määrään, kun vaikuttaa missä asuu, missä firmassa on töissä ja millainen on tulkin senhetkinen elämäntilanne.
” Sä kun oot coda, niin sulle varmaan sopii hoitaa spiikkaukset.”
Mielikuva, että kaikki codatulkit olisivat aina innoissaan spiikkaamassa, on mielestäni harhaa. Viittominen ja spiikkaaminen ovat eri asioita ja meillä kaikilla on vahvuutemme. Ehkä meillä codatulkeilla on vaan kovempi luotto omaan kieleen ja asiakkaan viittomisen ymmärtämiseen, että tulee spiikkaukset helpommin otettua hoidettavaksi. Mene ja tiedä. Totuus on kuitenkin se, että kentällä on paljon upeasti puheelle tulkkaavia kollegoita, joilla ei ole viittomakielistä taustaa ja joiden ulosanti on upeaa kuunneltavaa. Jos siis tätä lukiessasi koet epävarmuutta omassa spiikkauksessasi, kannattaa rohkeasti lähteä harjoittamaan sitä kokeneen spiikkaajan kanssa. Oli hän sitten coda tai ei. Läppä auki, kuten jossain kuulin jonkun sanoneen. Ja muista, kaikki mokaavat joskus. Myös me codat.
”Varmaan kaikki kuurot tuntevat codatulkit, nehän viittookin niin hyvin.”
Codana kommentoisin tähän, että kaikki kuurot eivät suinkaan tunne meitä. Kun itse muutin Turusta Helsinkiin 16 vuotta sitten, ei monikaan pääkaupunkiseudun asiakkaista tuntenut minua tai iäkkäitä vanhempiani. Vasta kun he näkivät viittomiseni, he huomasivat minun olevan coda. Mutta tuttujakin asiakkaita tulee kentällä välillä vastaan. Kun asuin vielä Turussa ja työskentelin siellä tulkkina, oli todella moni asiakkaistani minulle lapsuudesta tuttuja. Onhan se toki nostalgista tavata vanhoja tuttuja, mutta menneiden muistelut tehdään vasta tulkkaustilanteen jälkeen. Tässä tuleekin se codatulkin työn nurja puoli esille. Kuurot vanhemmat saattavat olla myös taakka. Koska viittomakielinen yhteisö on niin pieni kuin se on, monet kuurot tuntevat toisensa ja siten omat vanhemmat ovat monelle tuttuja. Osalle asiakkaistamme tämä saattaa olla haastavaa. Voinko luottaa tuohon tulkkiin, jos hän kuitenkin kertoo asioistani vanhemmilleen? Näissä tilanteissa olen vaan muistuttanut tulkkien eettisistä säännöistä ja tulkin vaitiolovelvollisuudesta. Se on yleensä hälventänyt epäluuloja.
” Voi ihanaa, kun sä tulit, nyt mun ei tarvitse miettiä miten viittoa, kun ymmärrät mua kuitenkin. Sun tulkkausta on niin helppo seurata. Saan vaan olla ja katsoa.”
On aina sydäntä lämmittävää nähdä miten asiakas ilahtuu nähdessään minut tulkkina. Tuollaisen iloisen alkutervehdyksen jälkeen menee keikka kuin keikka hyvin. En voi kieltää, etteikö meidän codien kaksikielisyydestä olisi etua. Onhan siitä! Viittomakieli on toinen kielemme, ymmärrämme kuuroja ehkä helpommin kuin viittomakielen vasta koulussa oppineet. Oma viittomisemme on saattaa olla ”kuuromaisempaa” ja siten helpompaa ymmärtää.
Viittomakieltä opiskelleet tietävät, että viittomakieleen kuuluu muutakin kuin viittomat. Viittomisen rytmittäminen, paikantaminen, ilmeet, eleet, ne kaikki ovat osa kieltä. Ne voivat olla meillä codatulkeilla helpommin hallussa, mutta kaiken voi oppia, jos haluaa. Tärkeää on myös muistaa, että tulkin työ on asiakaspalveluammatti, jossa jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Jos mahdollista, kevyt jutustelu ennen tulkkauksen alkua antaa molemmille osapuolille kuvan millaisen tyypin kanssa olen menossa tilanteeseen. Viittomakäsiala kun on meillä jokaisella omanlaisensa. Niin, että miten on. Onko meillä codatulkeilla helpompaa toimia tulkkina kuin ei-natiivin? Helppoa se ei aina ole mutta voin vain puhua omasta puolestani. Olen ylpeä kaksikielisyydestäni ja siitä, että olen tulkki. Toivottavasi tämä näkyy myös omassa työssäni.
PS. Tiesitkö, että codillakin on oma juhlapäivä. Päivä on aina huhtikuun viimeinen sunnuntai ja tänä vuonna se osui päivälle 27.4.2025. Codayhdistys juhlisti päivää kokoontumalla pienellä porukalla Tampereelle brunssille ja tutustumalla Vapriikin museokeskukseen. Aivan, meillä on myös oma yhdistys Coda ry ja järjestämme aina aika ajoin tapahtumia kaiken ikäisille. Seuraavaksi osallistumme Kuurojen Liiton liitokokoukseen kesäkuussa, olemme nimittäin yksi Liiton jäsenyhdistyksistä. Seuraa meitä Instagramissa ja Facebookissa niin tiedät mitä puuhaamme..
Nähdään kentällä, voi hyvin=)
Taina ”Sänkkis” Sänkiniemi
Yksi Evantialainen coda
Kirjoittaja työskentelee viittomakielen tulkkina Uudellamaalla
Aivan mahtava kirjoitus – ja kaikki niin totta!